Solgården Slottin uusi ykköshevonen

Ingeborg oli tyytyväinen. Uusi hevonen, jota oli vuoden päivät etsitty, oli viimein löytynyt. Se oli tuotu vasta edellisenä päivänä, ja nyt se söi heinää haassaan emännän katsellessa sitä ylpeänä.

Katsella sitä sietikin! Se oli kaunis hevonen muidenkin kuin Ingeborgin mielestä. Se oli hyvässä lihassa ja ollut selkeästi erittäin laadukkaassa valmennuksessa. Rouva sai sen näppeihinsä suoraan kilpailukäytöstä, suoraan edellisen ratsastajan alta, ja niin oli hyvä. Ei menisi kauaakaan ennen kuin Ingeborg itse kiitäisi sillä voittoon yli esteiden ja läpi kouluratojen... Kunhan parantuisi vielä jonkin aikaa siitä, kun oli satuttanut itsensä Daulen kanssa. Daule, se pirun poni... Onneksi se oli lähtenyt vaihdossa. Nyt Jöns saisi luvan mennä tällä uudella ratsulla loppukesän kilpailut Ingeborgin itsensä sijaan.

Ingeborgia harmitti vain kaksi asiaa, kun hän oli saanut sysättyä Daulen mielestään. Ensinnäkin uusi hevonen oli yksin. Rouvan mielestä hevonen tarvitsi seuraa. Tämän ratsun hevosystävät olivat jääneet Suomeen sen entiseen kotiin, ja tietenkin siirtymä yksin uuteen paikkaan oli sosiaaliselle eläimelle rankka. Kestäisi vielä jonkin aikaa ennen kuin Agnes saisi suunniteltua uudelle hevoselle sopivan tarhailuporukan ja totutettua hevoset yhteen. Ingeborg epäili, että Agnes yrittäisi sovittaa uuen tamman yhteen Glitterin, Svean herttaisen tamman kanssa. Huolta rouva ei kuitenkaan kantaisi tästä asiasta, sillä Agnes oli ammattilainen, mitä tuli hevosten arviointiin. Yleensä hän arvasi kerrasta, millaisista hevosista muodostuisi yhdessä turvallinen, toimiva lauma.

 Solgården Slottin uusi hevonen kuvattuna portin edessä tulopäivänään.
Line: horse_art_online /dA

Toinen Ingeborgin harmituksista ei kuitenkaan johtunut hevosen tilanteesta vaan emännän omasta turhamaisuudesta. Ratsu, niin kaunis kuin olikin, kantoi kamalaa kutsumanimeä, jonka se valitettavasti ymmärsi. Muutoin emäntä olisi vaihtanut kutsumanimen. Tätä hevosta oli kuitenkin kutsuttu Pikiksi niin kauan ja järjestelmällisesti, että se tuli portille kuullessaan nimensä, ja kun sen nimen karjaisi, se lopetti sen, mitä ikinä olikaan tekemässä. Ingeborg oli kokeillut. Tamma oli äärimmäisen uskollinen nimelleen. Ei sitä saanut vaihdettua. Piki. Kamala nimi, kamalan koiran nimi. Daulen kutsumanimi oli sentään ollut kaunis.

Pikiä ei kuitenkaan nimi pahentanut. Se oli täysin keskittynyt syömään laadukasta heinäänsä. Se kiilteli aamuauringossa kauniisti. Ingeborg tunsi, että vielä jonain päivänä, jonain ihan pian koittavana päivänä hän seisoisi tässä kohdassa uudelleen, katselisi tuota hevosta ja tuntisi syvää rakkautta. Tamma oli vielä vieras hänelle: kaunis hevonen, mutta ei hänen lemmikkinsä. Voi, miten paljon kauniimmalta se vielä näyttäisikään sinä päivänä, kun Ingeborg katselisi sitä uudelleen näiltä sijoiltaan ja rakastaisi sitä.