Etsintä alkaa

Agnes oli tyytymätön heti herätessään omasta sängystään. Aina loppukesästä, kun muiden kilpailutahti kiihtyi ennen talvea ja hallikisojen hitaampaa kautta, Agnes tahtoi taas hevosen niin palavasti, että se oli hänen ensimmäinen ajatuksensa aamulla ja viimeinen illalla.

Agnes

Olihan niitä hevosia ollut, ja rakkaiksi ne olivat käyneet. Yhteen sitoutuminen tuntui kuitenkin niin kovin väärältä suurimman osan aikaa. Agnes osasi auttaa hevosia ja ratsastajia, ja kokisi kykyjensä ja mielenkiinnonkohteidensa menevän hukkaan, jos hankkisi oman kilpahevosen. Toisaalta jos Agnes kouluttaisi hevosen taas ylöspäin ja välittäisi sen sopivalle ratsastajalle, hän kokisi taas samat sydänsurut kuin edellisilläkin kerroilla. Hevosiin kiintyi, niitä rakasti. Vaikka niille yritti kuinka kovasti löytää täydellisen kodin, aina välillä sitä silti huomasi jonkin rakkaan hevosen jääneen tavalla tai toisella heitteille. Toisaalta kaikki ne muut Agnes oli pelastanut, eikä niitä välttämättä enää olisi ilman häntä. Niitä oli Agnesin entisistä hevosista enemmistö.

Ehkä taas, nyt parin vuoden jälkeen, olisi kuitenkin aika. Agnes käveli maalaiskeittiöönsä ja napsautti valmiiksi edellisenä iltana lataamansa kahvinkeittimen päälle. Nyt pitäisi valmistautua töihin, ja työtään nainen rakasti. Töiden ohella ja niiden jälkeen tulisi kuitenkin levittää hevosmaailmaan täysin todenperäinen huhu: Agnes Frimodig etsi taas hevosta.