Lohdutuspalkinnonvioletti

 Inhosin jo pentuna luokkaretkiä ja ryhmätöitä ja muuta sellaista, jossa joutuu pilaamaan pahimmassa tapauksessa vuorokausia elämästään hälisevän idioottilauman ympärillä. Nuorena aikuisena kuvittelin, ettei se osa elämästä ole edes koskaan takanapäin. Ryhmätyöt olivat loppu, mutta idioottilauma seurasi minua kimppakyytien ja kesäleirien ja maanantaikokousten muodossa työmailla. Sitten se loppui. Minusta tuli itsenäinen yrittäjä ja mulkvisti.

Mulkvisti saa tehdä niin kuin haluaa. Mulkvisti taluttaa hevosensa omaan hevosautoonsa, jossa lukee Theault ja Hästar. Mulkvisti voi ohittaa pramean keikkabussimaisen rekan, jossa lukee pramealla koukerofontilla Solgården Slott, ja johon ahtautuu koko maailman verran pulisevia nuorisolaisia. Mulkvisti matkustaa yksin, ihanassa hiljaisuudessa, ja mulkvistin hevonen nauttii samasta etuoikeudesta.

Minä ja Pai olimmekin koko tiimistä ainoat levänneet ja freesit, kun olimme matkanneet lähes peräkkäin mutta erinomaisen erillisissä autoissa Kultasaaren kartanolle ja heränneet kenttäratsastuspäivän aamuun. Pai oli ilmeisesti nukkunut erinomaisesti autossaan ovi auki viilenevään yöhön. Se halusi heti ruokaa ja rapsuja, ja kunhan olin pukeutunut itse säädyllisesti, se pääsi myös ulos ennen kuin piha olisi täynnä joka sortin hevosia. Pain luokka oli vasta viimeinen, mutta niin kauan kun se sai katsella muita ja kuunnella jutusteluani, ei sitä ollut ennenkään odottelu haitannut.

Pitkä päivähän siitä tuli, vaikka ei tarvinnut tehdä sillä reissulla mitään eikä olla kenenkään lapsenvahtina niin kuin valmentaja joskus joutuu. Pai on vähän sellainen hessuhopomainen tyyppi, ja olisi halunnut pelleillä lämmittelyssäkin mieluummin kuin varsinaisesti lämmitellä. Hetken ehdin jo luulla, että no niin, se ontuu, mutta Sana huusi reunalta, että se lipsahtelee takajalallaan tahallaan kaviouran painauman reunaa taas. Niinpä tietenkin. Pyysin lisättyä ravia ja se oli sillä selvitetty: se ei ollut Pain vahvuus, eikä se ehtinyt huvittaa itseään tyhmäilyllä, kun keskittyi kunnolla. Tuomareiden edessä et sitten tuota tee, ajattelin. Ja pidät kielen suussa. Korostan vielä, että omassa suussa, tuumin, ja muistelin sitä kertaa, kun purin Paita kieleen vahingossa, mitä kukaan ei usko edes mahdolliseksi.

Koulukoe meni niin ja näin, vaan eipä se ole sirkuksen pellehevosen vahvuus muutenkaan. Ennen kuin estevuoromme koitti, Viveka ja Birgitta, kaksi sakeinta ääliötä, tulivat muka toivottamaan onnea. Vaikka näistä nuorista naisista on tallilla millaisia mielipiteitä tahansa, hevosia he ymmärtävät kumpikin. He tiesivät nytkin tasan tarkkaan, mitä tekivät. Pai on niin kuin koira, ja se on helppo saada riehaantumaan ylivilkkaaksi. Kisatilanteessa ei tarvita paljoa muuta kuin innostunutta, Paille osoitettua puhetta, vähän leikkisää tuuppimista ja mausteeksi vielä yhtäkkisiä liikkeitä. Naiset suorittivat ne kaikki. Muistutin Paita ohjalla pysymään nahoissaan, ja hymyilin julmasti. Voi Birgitta. Vaikka sinä katkoisit sekä minun että Pain jalat, et sinä silti tässä luokassa ruusukesijoille menisi. Paita ja minua ei puolestaan moinen häiriköinti estäisi sijoittumasta, vaikka saattaisikin estää pääsemästä kirkkaimmille mitaleillen.

Pai meni innostuneen epätasaista ja sivuille potkivaa laukkaansa, tietenkin, mutta menipä kuitenkin. Alussa se vain leikki, vaikka kuinka komensin. Vaadittiin puomin kalahdus ennen kuin se muisti olevansa töissä ja ryhdistäytyi. Vilkaisin siinä vaiheessa taaksepäin. Noni. Pudotus. Toisaalta neljä virhepistettä kannatti maksaa siitä, että Pai otti suurimman osan rataa vakavasti noista kikattavista akoista huolimatta. Loppurata oli niin kaunis, että Birgitta ei osaisi varmasti edes nähdä unta sellaisen suorittamisesta. Hymyilin suoraan hänelle ja Vivekalle, kun taputin Pain kaulaa ja ratsastin ulos. Molemmat peittivät huonosti sen, miten heitä suututti.

Maastokokeessa tai muutenkaan loppupäivänä naisista tai kenestäkään muusta ei ollut minulle vaivaa. Rata oli tosi hankala, sen näin jo muita seuratessani. Pai innostuisi ihan varmasti havusomisteista. Ne oli aseteltu palloiksi esteen reunoille, ja palloja Pai rakasti. Oli tavallaan onni, että este oli tuolla tavalla ylämäessä, eikä Pai ehtisi miettiä ylimääräisiä, jos tekisi kunnolla töitä.

Maastoesteiden jälkeen, joilla Pai oli toden totta ehtinyt huomaamaan havupallot, pitelin ruusuketta. Se ei ollut oikein minkään värinen: lohdutuspalkinnonvioletti. Nakkasin sen auton etuistuimelle silti turvaan rypistymiseltä ja koputtelin kengänkärjelläni Pain mustaa sankoa. Voisitko, hyvä herra, lopettaa sen Svea Blixin ja hänen hevosensa tuijottamisen, olla vähemmän rakastuneempi ja juoda tuon tuosta ennen kuin kuivut kokonaan? Pai oli yleensä kovin hyvä juomaan reissuissakin, mutta tällä kertaa minun piti hieroa melassivettä sen ikeniin ennen kuin se tajusi, mitä oli tarjolla. Kun harjasin sen, se ryysti hienosti kuin ennenvanhainen Mäkkärin muovipilli. Hiljaisuutta ja rauhallisuuttakin parempi palkinto mulkvistille oli se, miten hienoja hevosia heidän elämäänsä sattuikaan laukkaamaan.

 

Björn Bye & Pai Kultasaaren Kartanolla 5.-11.8.2024:
Kenttäratsastus (CIC4) 8/47
Esteratsastus (130 cm) 7/30