Poikkeuksellisen kaunis hevonen
Olisihan se ollut hienoa tuoda Kultasaaren kartanolta kotiin kaksi sinivalkoista ruusuketta kahden tällaisen violetin sijaan, mutta enpä tiedä, olisinko pystynyt parempaan tällä kertaa millään. Tara olisi, mutta kun taisin hidastaa sitä. Siinä oli kaikenlaista, nimittäin, siis kilpailupäivinä. Näin se estepäivä meni, eikä koulupäiväkään ollut sen kummallisempi tai parempi.
"Måns!" huusin epämukavalta retkituoliltani rekan varjosta sillä samalla hetkellä, kun Måns ruumiillistui Kultasaaren kartanon pihaan. Hänelle piti sanoa heti, tai muuten kaikki akat keksivät hänelle kaksisataa työtehtävää, eikä hän olisi ikinä valmis minun juttujeni kanssa.
"Mitä?" Måns kysyi nöyrästi. Peitin puistatuksen, kun hän pyyhki hikeä ylähuuleltaan.
"Nosta tuolta sisältä se päällimmäinen kylmälaukku tähän mulle ja Vivekalle."
"Selvä."
"Sen jälkeen kävelytä Taraa ja harjaa se."
"Selvä. Ei satuloida?"
"Ei nyt vielä, ääliö."
Månsilla meni muka tosi kauan kaivaa rekasta kylmälaukku ja sieltä minulle ja Vivekalle kokispullot käsiin. Pyöräytin ystävälleni silmiäni ja huokaisin, mutta hän tyytyi vain vilkaisemaan inhottavan hikistä Månsia synkästi.
"Mä otan Taran nyt autosta", Måns ilmoitti, kun minä ja Viveka saimme viimein juoda.
"Mitä sä sitä mulle raportoit? Mee nyt jo..."
"Mä en uskaltais puhua sille ihan noin", Viveka sanoi hiljaa, kun Måns siirtyi ähräämään Taraa autosta ulos.
"Itse se hidastelee", tuhahdin vaivautumatta madaltamaan ääntäni.
Varjossakin oli vähän liian kuuma, vaikka en ollut edes kisavaatteissa vielä. Onneksi oli kylmää juotavaa. Tarakin oli harmissaan. Måns harjasi sitä niin, että se oli vain puolittain varjossa. Että kun kaikki pitäisi sanoa erikseen, kun ihmisillä ei ollut aivoja päässään. En kuitenkaan viitsinyt nousta sanomaan, eikä huutaakaan voinut. Tara ei tykkäisi, jos huutaisin.
Se oli sanottava, että Måns oli huolellinen, kun hoiti hevosia. Jos Tarassa olisi ollut jotain vikaa, jokin naarmu tai patti vaikka, se olisi löytynyt kyllä. Se oli jo valmiiksi erittäin puhdas, mutta siitä huolimatta tallipoika suki joka neliömillin niin kuin kuuluikin. Samalla Måns kuului juttelevan hevoselleni jotain, mutta tuskin se oli mitään kuulemisen arvoista. Onneksi nuo kaksi lähtivät lopulta kävelemään, vaikka harjatessaankin Måns oli tuskastuttavan hidas.
"Oih", Viveka venytteli tuolillaan. "Lähdetäänkö kiertämään ja katsomaan, mitä tuolla myydään?"
"Liian lämmin. Mun luokka on ennen sun luokkaa, enkä mä halua näyttää hikiseltä."
"Mm, totta... Pitäis varmaan tarkastaa ne meidän takit. Laukussa on teippirullia, jos ne vaatii vaan pientä fiksausta."
"Sen vois kyllä tehdä. Paitsi että nyt noi kaksi palaa tuolta... Måns varmaan pölisyttää Tarasta kaikki karvat mun vaatteille, jos mä nyt otan ne tähän."
"Se ei kyllä osaa yhtään kattoa tollasia asioita..."
"No ei kyllä yhtään."
Måns ehti sitoa Taran kiinni -- tällä kertaa kokonaan varjoon, kun erikseen käskin -- ja sitten Svea jo vinkui auringon puolelta jotain, että tarvitsi muka apua. Siinä on sitten rasittava ihminen. Månsilla olisi ollut vielä monta hommaa Taran kanssa, mutta ei auttanut muu kuin nousta itse ja pilata manikyyrinsä. Onneksi ehdin käskeä edes nostamaan satulan telineeseensä valmiiksi. Olisipa jossain kunnollinen talli, jossa olisi ihan oikeaa täysihoitoa tarjolla...
"Kuka on enkeli?" kysyin Taralta, joka höristi heti korviaan. "Sinä oot enkeli", vastasin sille, kun se ei osannut itse, ja nostin satulan huolellisesti sen selkään. Tara on fiini: joka karvan piti osoittaa oikeaan suuntaan, tai muuten se kokisi, että sen satula hankaisi. Sitten olisi koko kilpailu pilalla.
Viveka nojasi kevyesti hevosrekan kylkeen ja rapsutteli Taraa, kun satuloin ja suitsin sen.
"Tara on kyllä poikkeuksellisen kaunis hevonen", hän huokaisi, koska juuri sellainen sydämellinen tyyppi Viveka on.
"Niin on, mutta Ninja on puolestaan paras hyppääjä", sanoin takaisin, sillä olihan totta, ettei Tara ollut ihan yhtä etevä kuin Ninja.
"Mistä sä oot hommannu tämän satulahuovan? Onks tää ihan uus?"
"Mä tilasin sen sieltä Saksasta sillon kun oli puhetta siitä."
"Ai. Se on kyllä tosi kiva. Sopii hyvin tohon otsapantaan."
Kilpailuissa ihaninta on oman suorituksen tekeminen. Se ei kuitenkaan montaa minuuttia kestä. Kaikki muu on odottelua ja lämmittelyä, ja aika tylsää. Onneksi minulla on yleensä mukana Viveka. Ratsastin Taralla rauhallisesti lämmittelykentällä ja hyppäsin niitä kahta lämmittelyestettä, jotka sinne oli pykätty. Se olisi ollut puuduttavaa hommaa, mutta Viveka piti seuraa.
"Birgitta Blomqvist ja Centaurea", kuului aavistuksen särisevistä kovaäänisistä lopulta.
"No niin!" Viveka innostui. "Jomman kumman meistä pitää voittaa luokkansa, että saadaan illalla skumppaa! Onnea matkaan. Tara, tee parhaasi!"
"Sinivalkoista haetaan", hymyilin Birgitalle. "Jos se ei tule mulle, se tulee sulle. Viitsitkö hakea Månsin jo valmiiksi tähän, ettei sillä mene koko päivää tulla?"
"Selvä pyy!"
Niin me kävelimme kohti päivän kohokohtaa: sitä hetkeä, kun tylsyys väistyi ja sai todella ratsastaa. Se oli erityisen mukavaa siksi, että noin kahden tunnin kuluttua olisin jo suihkunraikkaana siemailemassa sitä skumppaa ja Tara olisi Månsin huolellisessa hoidossa ja valvonnassa.
Esteratsastus: 140 cm, 10/55
Kouluratsastus: vaativa A, 11/54
Kommentit
Lähetä kommentti