Kilpailemisen kauheus

 Sveaa hermostutti. Hän tiesi Glitterin pärjäävän hienosti korkeammillakin esteillä ja tiesi itsekin ratsastaneensa teininä korkeampia, mutta Harmony Championsin 120 cm korkeat esteet näyttivät niin tosi... Noh. Korkeilta. Svea oli kuunnellut monta viikkoa Birgitan ja Vivekan arvostelua siitä, miten hän aikoi osallistua pelkille poneille sopivaan esteluokkaan, mutta silti hän oli pitänyt päänsä kylmänä ja keskittynyt harjoittelemiseen. Nyt kuitenkin, kun H-hetki lähestyi, Svea olisi tahtonut paeta paikalta.

Minne hän olisi kuitenkaan lähtenyt? Koti oli kaukana, ja vaikka hän olisikin päässyt pakoon, hän ei olisi voinut jättää Glitteriä tänne. Ei ikinä. Hän katsoi riimunarua kuolainten yli imeskelevää tammaansa ja toivoi saavansa siitä lohtua. Svean hento käsi sopi hyvin Glitterin kaulan juureen: juuri siihen, missä lapaluu muodosti eräänlaisen hyllyn. Glitter oli ollut joskus Svealle sitä, mitä uninalle on lapselle, mutta sen kamalan onnettomuuspäivän jälkeen kaikki oli ollut pysyvästi erilaista. Pysyvästi pilalla.

Svea tunsi hetken ajan vatsassaan haamun siitä huimaavasta, hirvittävästä tunteesta, kun hän istui hevosensa satulassa vailla mitään kontrollia sen tekemisiin. Glitter oli laukannut, laukannut, laukannut, pukittanut, hirnunut, eikä Svea ollut voinut tehdä mitään muuta kuin toivoa, ettei putoaisi ainakaan sen jalkoihin. Vaikka eihän nyt niin kävisi. Eihän kävisi?

Glitter kääntyi tutkimaan nuoren emäntänsä taskuja. Se tunsi olonsa ihanaksi. Ympärillä oli hulinaa ja tapahtumia, ja sitä paitsi Glitter näki koko ajan tarhakaverinsa Ninjan. Ei se ymmärtänyt, miksi Svealla oli paha olla, eikä sitä niin mielenkiintoisessa paikassa edes kiinnostanut. Kun se ei löytänyt toivomiaan herkkuja Svean umpeen ommelluista kilpatakin taskuista, se kääntyi taas tarkastamaan, että Ninja oli sen lähellä. Se oli, ja valitettavasti se tarkoitti, että Vivekakin oli Svean lähellä. Hän loi nuoreen naiseen pilkallisen huvittuneen katseen ja istui sitten tuhahtaen retkituolilleen Ninjan pään viereen.

Kymmenen minuuttia, Glitter, Svea sanoi ajatuksissaan. Kymmenen minuuttia lämmittelyyn.

Lähinnä Vivekasta päästäkseen Svea irrotti Glitterin riimun ja antoi sen jäädä roikkumaan Solgården Slott -tekstillä koristellun hevosrekan kylkeen. Hän menisi taluttelemaan Glitteriä kymmeneksi minuutiksi jotain tehdäkseen. Se saisi hänen olonsa varmasti rauhoittumaan. Tämä kerta ei olisi niin kuin se kamala kerta. Kaikki menisi hyvin.