Kurpitsanhimo

Spooky Games tuntui Sveasta hänen huonoimmalta idealtaan pitkään aikaan. Ei hän olisi lähtenytkään, ellei Björn olisi toistellut, että se tekee hyvää Glitterille ja etenkin Svealle. Swean mielestä se ei voisi mitenkään tehdä muuta kuin pahaa. Hän oli sitä mieltä yhä kun tuli hänen vuoronsa suorittaa Spooky Gamesin esterata.

Kauheita esteitä, Svea ajatteli. Halloweenin ja esteiden yhdistäminen ei voisi olla yhtään kenenkään täyspäisen mielestä viisasta. Hevoset muutenkin säikkyivät kaikenlaista, niin että pitikö esteistä tehdä noin vaarallisen näköisiä? Glitter oli muutenkin säikähtänyt silloin -- silloin niin, sinä päivänä, jota Svea ei halunnut ajatella. Nyt se säikähtäisi taas. Nyt se heittäisi hänet selästään. Hänen niskansa katkeaisivat. Sitten Glitteriä pidettäisiin tappajahevosena ja se ammuttaisiin. Ja jos hän ei katkaisisi niskojaan, kaikki nauraisivat. Birgitta ja Viveka osoittelisivat häntä ja nauraisivat oikein avoimesti, oikein suutaan peittämättä, ja hän olisi ainoa kaikista, joka koskaan putoaisi Spooky Gamesissa, kaikkein surkein ratsastaja, kaikkein tyhminkin.

Kyyneleet pyrkivät Svean silmiin, mutta hän ratsasti silti radalle. Yleensä häntä auttoi se ajatus, että hän oli sentään Glitterin kanssa tässä, mutta nyt sekään ei tuntunut miltään. Hän tunsi olevansa kovin irti hevosesta: niin kuin heidän välissään olisi kymmenen metriä paksu satula. Hän ei tuntenut Glitterin liikkeitä ja tunsi, ettei saanut annettua apujakaan.

Glitter käytti Svean ajatusten harhailun heti hyväkseen, sillä olihan se aika vekkuli hevonen. Se oli näkevinään ruokaa erään esteen alla. Se oli ennenkin maistanut varastamaansa kurpitsaa, ja nyt oli sen hetki maistaa uudelleen. Se tunsi emäntänsä käyvän ihan omaa sisäistä kamppailuaan laukatessaan esteiden ympäri. Se eteni rauhallisesti, askel pitkänä ja rentona ja odotti... Pian koittaisi sopiva hetki.

Svea ei pudonnut Glitterin selästä Spooky Gamesissa. Päin vastoin: rata meni oikein hienosti. Palkintojenjaon jälkeen Svea ottikin Instagramiin kuvia Glitteristä, jonka suitsissa oli oikein ihana ruusuke. Enää kyyneleet eivät pyrkineet silmiin, mutta nenä vuosi kuitenkin, ja Svea niiskutti. Hän oli kuitenkin hengissä, eikä kukaan nauranut, tai siis ei ainakaan ilkeästi. Kaikkien mielestä oli ollut tosi hassu ja hyvä juttu, miten Glitter oli napannut erään esteen alta kaikkein pienimmän koristekurpitsan. Se oli pitänyt houkutella siltä pois ennen suoritusta, eikä se olisi halunnut ollenkaan antaa sitä. Sillä hetkellä se oli tuntunut maailmanlopulta, mutta Svea oli esittänyt osansa hyvin ja näyttänyt, että hänellä oli muka hauskaa. Hän tiesi selviytyneensä koko hommasta kunnialla: Birgitta ja Viveka eivät olleet luoneet häneen kertaakaan alentuvaa katsetta, vaan Birgitta oli jopa hymyillyt.