Se, jota Jöns rakastaa

Harmony Champions oli ohitse. Hevoset oli hoidettu ja majoitettu niin ylellisesti kuin ne näissä oloissa oli mahdollista majoittaa. Jöns oli ollut Ingeborgin rakkaan Pikin seurana myöhäiseen iltaan asti, ja raahautui nyt Ingeborgin maksamasta taksista rättiväsyneenä hotellille.

Jöns oli ratsastanut upeasti koko pitkien kilpailuiden ajan. Hän oli napsaissut ruusukkeen sieltä, toisen täältä, yhden finaalistakin. Hän ja Piki olivat olleet Solgården Slottista mukaan lähteneistä ehdottomasti menestynein ratsukko, ja se oli jotain se. Muut heistä, jotka olivat onnistuneet hyvin, juhlivat nyt saavutuksiaan ja kilpailuiden loppumista. Jönskin raahusti hotellin yökerhoksi muutettua ravintolaa kohti, vaikka ei osannut päättää, mitä tahtoisi: juhlisiko muiden kanssa, joisiko oluen vai painuisiko suoraan nukkumaan. Hetken ovella emmittyään ja Vivekan ja Birgitan villiä menoa katsottuaan hän kääntyi kannoillaan ja lähti hisseille.

Olisi ihan sama mennä nukkumaan. Ei juhlituttanut. Voitot olivat turhuutta. Ingeborg ei ollut huomannut Jönsiä. Hetken Jöns kuvitteli, miten painaisi ylimmän kerroksen nappulaa ja ajaisi hissillä Ingeborgin luokse. Hän pystyisi: hänellä oli toinen rouvan avainkorteista hätätilanteiden varalle. Väsynyt nuori mies näytti kuitenkin hissin lukijalle omaa korttiaan ja painoi kolmosnappulaa.

Toisin kuin ylimmän kerroksen lyhyet ja kauniit parkettikäytävät, kolmannen kerroksen pitkät ja ankeat käytävät oli päällystetty ahdistavansinisellä kokolattiamatolla. Se vaimensi Jönsin askeleet. Hän pysähtyi ovelle käytävän puolivälissä ja näytti taas korttinsa lukijalle. Kuului miellyttävän hiljainen rasahdus, kun lukko aukesi. Jöns puski oven auki. Niin kuin hotellihuoneiden ovet aina, tämäkin laittoi vähän vastaan, ettei kukaan saisi vahingossa kimmotettua sitä seinään. Kaikkialla oli hiljaista kuin haudassa.

Ensimmäisenä Jöns huomasi, että huoneessa oli valot, vaikka hän ei ollut edes laittanut niitä aamulla päälle, koska oli ollut niin valoisaa. Vasta sitten hän huomasi vieraansa ja katsahti tämän haaleansinisiin silmiin. Jönsin sydän alkoi takoa kivuliaasti.

Ingeborg-rouvalla oli musta mekkonsa yllään. Hän oli taatusti käynyt myös alakerran ravintolassa, jossa Birgitta ja Viveka paraikaa viettivät aikaansa. Rouvalla oli kaikessa hillittyydessään kalliin näköiset korkokenkänsä ja se hopeinen avautuva kaulakoru, jota hän niin rakasti käyttää. Jöns ei tiennyt, kenen kuva sen sisällä oli, mutta varmaankin rouvan aviomiehen. Ingeborg istui Jönsin kapealla, huolellisesti sijatulla hotellisängyllä sääret sivistyneesti hieman sivulle taivutettuna, nilkat sirosti ristittyinä ja piteli sylissään pientä käsilaukkuaan, johon ei olisi mahtunut edes Jönsin puhelin avaimista puhumattakaan. Rouva hymyili ja katseli Jönsiä, eikä sanonut pitkään aikaan mitään. Jönskään ei uskaltanut puhua. Tuntui kuin Ingeborg katoaisi, jos hän edes hengittäisi kunnolla. Kaiken lisäksi Jöns tiesi olevansa hikinen ja likainen pitkän päivän jäljiltä. Hetken kuluttua hän ymmärsi sentään painaa oven selkänsä takana kiinni.

"Onnea upeista suorituksista", Ingeborg sanoi lopulta ja kallisti päätään. Hänen taitavasti tehty nutturansa liikahti. Ingeborg ei sietänyt sitä, että hänen hiuksensa liimattiin liikkumattomiksi.

Jöns yritti tapailla sanaa "kiitos", mutta joutui yskäisemään ennen kuin sai sen sanottua. Hän kiirehti laskemaan laukkunsa maahan ja etsimään sieltä huolellisesti taittelemansa ruusukkeet. Hän riisui kenkänsä pikku ovimatolle ja kiiruhti istumaan Ingeborgin jalkoihin niin kuin rouvan tottelevaiset pikku koirat. Siitä hän ojensi ruusukkeet emännälle varovaisesti niin kuin olisi pidellyt perhosia. Jöns todella toivoi, ettei hän ollut liannut niitä pölyisillä käsillään.

 Ingeborg poimi ruusukkeet yksi kerrallaan. Hän katseli niitä rauhallisen näköisenä ja asetti ne sitten pinoon Jönsin yöpöydälle pienen pöytälampun viereen. Jos Jöns oli Ingeborgin sylikoira, Ingeborg oli musta kissa. Musta kissa kuitenkin ojensi tassunsa ja pyyhkäisi peukalollaan Jönsin likaista poskea. Hiki oli tehnyt rantuja pölyiseen ihoon.

"Käypä suihkussa, Jöns", Ingeborg kehotti, ja Jöns kiiruhti tottelemaan.

Oli Jöns viettänyt öitäkin Solgården Slottissa. Hän kuitenkin ymmärsi, mitä se tarkoitti, kun Ingeborg oli tullut paljon mukavammasta huoneestaan tänne, Jönsin luokse, eikä kutsunut poikaa luokseen. Ingeborg halusi omaan sänkyynsä nukkumaan, yksin, ilman että Jöns heräisi aamulla häiritsemään hänen elämäänsä ja kotimatkaan valmistautumistaan. Sen Jöns sekä hyväksyi että ymmärsi. Ingeborg oli aikuinen, kaunis, sivistynyt, kaikin puolin yläluokkainen nainen. Jöns oli ainoastaan tallipoika, jolla oli käynyt asemaansa nähden loistava tuuri.  Siinä hotellin suihkussa peseytyessään hän tunsi itsensä taas eläväksi, onnekkaaksi, siunatuksi.