Agnes hankkii Lilon

Lilolla oli pitkät valkoiset sukat etujaloissaan. Ne näyttivät hohtavan pimeydessä, kun Agnes talutti uutta hevostaan kohti Solgården Slottin rekkaa, joka oli parkkeerattu The Great Race Hearts Projectin yhteystallin pihaan. Agnes tiesi, että Lilon matkasta kotiin Ruotsiin tulisi rankka sekä hevoselle että hänelle itselleen, mutta onneksi mukana oli Ruotsin paras hevosenhoitajatiimi. Koska Niagara Equestrian Festivaliin oli lähtenyt itse rouva Ingeborgkin, mukana oli myös Jöns, joka oli taitava rauhoittelemaan matkasta väsyneitä ja stressaantuneita hevosia. Myös Björn olisi korvaamaton apu Agnesille ja Lilolle. Ainoastaan Ebbaa Agnes kaipasi Lilon tueksi, mutta jonkun taitavan ratsastajan oli pitänyt jäädä Solgården Slottiinkin Månsin, Märtan ja Ivarin kanssa.

Lilo ei olisi halunnut astua rekkaan, eikä Agnes painostanut sitä. Sen sijaan hän seisoi kärsivällisesti käsi herkän hevosensa kaulalla ja odotti. Agnes näki, että muut hevoset selvästi kiinnostivat Liloa. Pian se menisi itse sisään, ja silloin Agnes saisi syyn kehua sitä. Sitä paitsi tietenkin Lilo epäröi. Se oli vielä nuori tamma, mutta oli joutunut kokemaan jos jonkinlaisia rankkoja reissuja jo ennen tätä.

"Hieno tyttö", Agnes mutisikin jo pian, kun Lilo kolisutteli varovasti ramppia ylös. Sille oli varattu paikka Taran takaa, Glitterin vierestä, sillä Tara ja Glitter olivat kokeneita, ystävällisiä ja rauhallisia matkustajia. Agnes esitteli uudelle hevoselleen vielä sen ikioman, heinästä pullistelevan heinäverkon ja silitteli hetken lohduttavasti sen välillä väreilevää punaista kaulaa ennen kuin astui ulos.

"Saako sulkea?" Jöns kysyi ripeästi pihan pimeydestä kun Agnesin nahkakenkien kärjet rahahtivat soralla.
"Saa. Kiitos Jöns", Agnes vastasi ja ryhtyi auttamaan Jönsiä, jotta rekka saataisiin nopeasti taas matkustusvalmiiksi. Ingeborg odotteli Jönsiä syöden vielä varhaista illallista, niin että sen puolesta ei ollut mikään kiire, mutta Agnes ei tahtonut pitää hevosia rekassa yhtään ylimääräistä minuuttia turhan päiten. Niillä ei ollut älypuhelimia tai edes kirjoja viihdykkeinään, niin että monituntiset matkat huojuvassa autossa olivat jo muutenkin niille kamalia.

Sillä kertaa Agnes tahtoi itse ajaa rekkaa. Jöns hypähti ketterästi omalle paikalleen, ja niin oltiin tien päällä. Tallimestari ei olisi ikinä myöntänyt sitä ääneen, ei ainkaan rouva Ingeborgin aikana, mutta häntä harmitti tavattomasti lähteä vielä ajelemaan ja mutkittelemaan pikkuteitä Jönsin viemisen takia. Jos Ingeborg ei tahtoisi Jönsiä väen vängellä omaan autoonsa kotimatkan ajaksi, matkan ensimmäinen taival olisi ollut ainakin tunnin verran lyhyempi hevosille. Agnes kuitenkin käsitti erinomaisesti, että hänen oli tehtävä täsmälleen niin kuin Ingeborg tahtoi, eikä olisi ollut viisasta lähteä hakemaan vierasta hevosta ilman Jönsiäkään.

"Soita, jos teille tulee jotain", Jöns pyysi laskeutuessaan rekasta pitkän mutkittelun jälkeen. "Ja soita muutenkin kuulumisia vähän väliä."
"Tottakai", Agnes hymyili, eikä Jöns osannut lukea hänen rypistyneestä otsastaan, miten malttamaton hän oli lähtemään matkaan.

Sitten, viimein, rekkaan nousi Svea ja naiset olivat hytissä kahden. Kumpikaan ei kokenut tarvetta jutella, ja Agnes oli kiitollinen Svean hiljaisuudesta. Kameran näytöllä näkyi rauhassa matkustavia hevosia, Lilo ja muitakin, ja Agnes rentoutui mukavalle kuljettajan penkille heti isolle tielle päästyään. Solgården Slottin uudenaikaisella rekalla ajaminen oli mukavaa puuhaa kaiken kaikkiaan, ja hiljaisuus rankan reissun jälkeen oli ihana. Agnes oli kaivannutkin jo tunteja omaa hiljaista aikaa, jotta hän saisi totutella siihen ajatukseen, että hän oli totta vieköön taas hevosenomistaja, vaikka oli vannonut, että edellinen hevonen oli hänen viimeisensä.

Lilon kuvan linet: Bright-Button /dA