Birgitan arkkivihollinen

Siellä hän taas oli sijoituslistoilla: se Kira Dalgård. Dalgård-paralla ei ollut aavistustakaan, että Birgitta oli julistanut sodan häntä vastaan Spooky Gameseissa tullessaan vasta kakkossiijalle Dalgårdin napatessa paremman ruusukkeen ja sijoituksen suoraan hänen ja Taran nenän alta. Silloin oli kilpailtu esteillä ja pikkukilpailuissa, vaan nyt oltiinkin Niagara Equestrian Festivaleilla, isoissa kilpailuissa ja kouluratsastuksen parissa.

"Mitä sä tuijotat sitä naista?" supisi Birgitan paras ystävä, Viveka, hevosensa Ninjan viereltä.
"Tuo on se lehmä-Dalgård", Birgitta mutisi vastaukseksi silmät viiruina.

Jotenkin Birgitan pettymys oli kasvanut vihaksi yhdessä hujauksessa, kun kilpakumppanin nimi oli ilmestynyt keskeneräisen luokan sijoittuneisiin. Kuka tahansa toinen Solgården Slottista olisikin pöyristynyt Birgitan lehmä-lausuntoa, vaikkei olisikaan uskaltanut torua häntä. Moni olisi koettanut ehkä rauhoitellakin Birgittaa, vaan ei Viveka, joka ymmärsi olla useimmiten samaa mieltä Birgitan kanssa.

"Näyttääkin lehmältä", Viveka tuhahti ja kurotti silittämään toisella kädellään Taran poskea. "Muista Tara voittaa tuo hevonen ja tuo ämmä."
"Helppo nakki", Birgitta napautti, vaikka tiesi itsekin, ettei kyseessä ollut mikään helppo nakki.

Kouluratsastuksen Intermediate I -luokan alussa Birgitta maistoi vielä rautaisen vihan maun suussaan. Se sai Taran korvat heilumaan hermostuneesti. Birgitta käsitti, että varsinkaan ravi- ja laukkasiirtymistä ei tulisi yhtään mitään, jos Tara olisi hermostunut hänen takiaan, ja kunnolliset taivutukset olisivat haave vain.

Vaikka Birgitasta voi olla montaa mieltä, se on kuitenkin myönnettävä, että tahtoessaan hän pystyi aivan valtavaan itsehillintään. Siinä paikassa hän pakotti itsensä hengittämään niin syvään, että sattui, ja karistamaan kaikki ajatukset kilpakumppaneista harteiltaan. Taran ei tarvitsisi kantaa sellaista roskaa, vaan ainoastaan häntä, ja sitä paitsi Dalgård ei ollut oikeasti edes lehmä, vaan kukaties Birgitan tasoinen, tai jopa häntä parempi ratsastaja. Se ei ollut anteeksiantamaton virhe, vaan se oli tilaisuus oppia jotain.

Kun Birgitan ajatukset eivät enää kertaakaan käyneet Kira Dalgårdissa, Tara sai suorittaa ilman vihasta kireitä apuja. Se oli harjoitellut emäntänsä kanssa Agnesin opissa niin paljon, niin kovasti, ja taas kerran se yritti parhaansa. Birgitan silmiä karvasteli, kun hevonen hengästyi, mutta ravasi silti.

Kun suoritus päättyi ja Birgitta tervehti taas tuomareita, Taran hikiset kyljet kohoilivat. Ratsastaja tunsi, miten hänen tammansa takapää vapisi. Se oli ollut Taran ensimmäinen kerta niin korkealla tasolla, ja Tara oli onnistunut loistavasti. Birgitta oli siitä ylpeä, eikä hän kokenut enää tarvetta katsoa tulostaululle.

Entä miten Dalgårdin kävi? Tällä kertaa Birgitta ja Tara menivät ohitse. Seuraavasta kerrasta ei olekaan mitään takeita.