Jöns ja Piki: vielä kerran!

 Jöns tiesi jo joutuvansa luopumaan Ingeborg-rouvan Pikistä. Ingeborg oli hankkinut uuden hevosen, Fasun, ja se ei ollut lainkaan rouvan tyylinen hevonen. Siitä tulisi vielä Jönsin ratsu. Tämä oli viimeisiä kilpailuita, joita Jöns Pikillä suorittaisi, ja tuskin Jöns enää milloinkaan pääsisi edes osallistumaan moiseen tapahtumaan.

Jöns piteli kevyesti Pikin ohjia Niagara Equestrian Festivaleilla ja odotti, että olisi heidän vuoronsa suorittaa Intermediate I -luokan koulurata. Paljoa ei nuorimies tohtinut edes ympärilleen vilkuilla, sillä seura oli pelottavan upeaa. Jöns sai olla sellaisten maailman huppujen seurassa ainoastaan Ingeborgin armosta. Ingeborg oli antanut hänen ratsastaa Pikillä, hevosista parhaimmalla, jo kauan aikaa. Ingeborg oli huolehtinut Jönsille parhaat valmentajat, joita Ruotsiin sai, ja lennättänyt Jönsin ja Pikin välillä kauemmaskin hankkimaan oppia. Ei ollut sopivaa surra, että se päättyi.

Ja silti Jöns suri. Piki oli huikea. Tapahtuma oli upea. Ne eivät vetäneet kuitenkaan vertoja rouva Ingeborgille, joka palkitsi Jönsin melkein jokaisesta suuresta onnistumisesta. Jöns voisi elää ilman Pikiä ja tällaisia hulppeita kilpailuita, mutta ei ilman Ingeborg-rouvan suosionosoituksia.

Jokin synkkä, ehkä ikävä tai kaipaus, tuntui painavan Jönsin tiiviisti Pikin selkään ja Pikin kaviot tiukasti maahan. Kun lupa lähteä heltisi, vaadittiin oikein erityisiä ponnistuksia, jotta Jöns sai annettua ratsulleen pohkeita. Kun he ravasivat kentälle, jo sitä oli kuitenkin kaunista katsella. Se raskas olo auttoi ratsukkoa pysähtymään täsmällisesti tasajaloin, kun Jöns tervehti tuomaria, ja tasajaloiltaan Piki nousi suoraan raviin pehmeästi kuin sen jaloissa olisi ollut upeasti huollettu jousitus. Jöns sipaisi salaa rakkaaksi käyneen ratsunsa niskaa, mutta se ei kesken suorituksensa vastannut eleeseen. Oli aika tehdä parhaansa, vielä yhden kerran.