Kira Dalgård pesee Birgitan

Spooky Gamesin pimeys sopi Taran käytännössä mustalle hipiälle. Birgitta pyyhkäisi sen jo valmiiksi kiiltävää, itse asiassa Jönsin kiillottamaa karvaa vielä oikeastaan turhan päiten kangasliinalla. Valkoiseen kankaaseen ei tarttunut mitään, ei höytyvääkään pölyä. Sellainen hevosen piti olla. Taran mustassa karvassa sitä paitsi jokainen pöly- ja hilsehiukkanen näkyisi heti, jos siinä sellaisia olisi. Vähän niin kuin tuon suomalaisen hevosella tuolla -- hyi -- kuka viitsi tulla pieniinkään kilpailuihin näyttämään rölliltä?

"Jöns!" Birgitta kutsui ja harmitteli, kun Måns ei ollut mukana. Jöns oli yhtä avulias, mutta kun hänellä oli oma ratsunsakin huollettavana ja muuta turhanaikaista oheistoimintaa töidensä lisäksi.
"Joo?" Jöns vastasi niin hävyttömän rennosti Solgården Slottin rekan toiselta puolelta, että Birgitta ihan hätkähti. Hän oli aikonut komentaa Jönsin pitämään jalustinta paikalla ja muutenkin auttamaan hänet Taran selkään, mutta muuttikin mieltään.
"Onko Viveka siellä?"
Viveka, jonka hommiin ei tosiaankaan kuulunut palvella Birgittaa, oli sentään kunnollinen ihminen: olihan hän Birgitan paras ystävä.

Birgittaa ei varsinaisesti jännittänyt, kun hän puolisen tuntia myöhemmin ratsasti Taralla radalle. Hän oli tehnyt tämän jo monesti. Esteet olivat 130-senttisiä, ja vaikka joku idiootti oli tehnyt niistä halloeenin kunniaksi pelottavia (hyvä yhdistelmä painavan pakoeläimen kanssa), Tara ylittäisi ne silti varmasti. Luokassa ei ollut edes montaakaan haastajaa Birgitalle. Oli toki se yksi etelänmaan poika, jonka nimeä Birgitta ei osannut lausua, ja joka ratsasti Equadorilla, mutta ei sen lisäksi montaakaan. Ehkä Malmilan Milja, joka kilpaili suomalaiseksi pajon, ja pari varteenotettavaa tuttua ruotsalaista. Se ei Birgittaa kuitenkaan kirvelisi, jos voitto menisi toiselle ruotsalaiselle. Kunhan ei menisi Suomeen! Tai varsinkaan sille etelänmaalaiselle!

Birgitan ratsastus oli rentoa, vaikka miljöö oli kuinka kummituksia täynnä. Niitä roikkui esteistä ja kentän tolpistakin, mutta niiden hienovaraisesti tuulessa liikahtelevat helmat eivät nuorta ratsastajaa ja hänen hevostaan haitanneet. Eikä niitä ehtinyt paljoa kesken suorituksen tuijottelemaankaan. Birgitta ohjasi Taraa selkeästi ja varmasti, ja Tara hyppäsi sirosti etujalat supussa vatsaa vasten esteen päällä, ja laskeutui yksi kavio edellä sirosti kuin balleriina, notkeasti kuin iso kissa. Viimeisen esteen jälkeen Birgitta iski nyrkkinsä ilmaan aivan täysin varmana voitostaan niin täydellisen ratsastuksen päälle -- 

-- kunnes huomasi, mitä kamalaa oli tapahtunut. Taakse oli jäänyt Malmilan Milja ja etelänmaan poikakin, mutta ensimmäisellä sijalla ei silti lukenut Birgitta Blomqvist - Centaurea. Voittaja oli se saamarin Dalgårdin Kira hevosellaan, josta kukaan ei ollut koskaan edes kuullut juuri mitään. Sitä paitsi voitto ei ollut edes ollut epäreilun täpärä, vaan Dalgårdin ja Birgitan välissä oli useampi sekunti!

Birgitta loksautti nopeasti suunsa takaisin kiinni, hymyili kuin paraskin filmitähti ja taputti Taran kaulaa näyttävästi. Hänellä menisi hetki niellä pettymyksensä ja rauhoittua, mutta samalla hän tiesi, ettei kakkossija ollut niinkään Taran syy, vaan ennemminkin Taran ansiota. Dalgård oli mennyt sillä kertaa paremmin, vaan Birgitta pitäisi huolen, että jatkossa se nainen jäisi jokaisella tuloslistalla kauas Birgitan taakse!