Akat

 Ingeborg talutti hevostaan palkintojenjaosta. Lavedieren kouluratsastusen intermediate I -luokan voittajaruusuke koristi Pikin suitsia. Se oli selvää, eikä Ingeborg viitsinyt liiaksi innostua, sillä ei luokassa ollut kuin yksi tai kaksi ratsukkoa, joista oli aina välillä edes haastamaan rouvaa ja hänen Pikiään. Voittaminen oli aina mukavaa, mutta oli paljon mukavampaa voittaa ratsastajista ja ratsuista parhaat, ei mitään Birgittaa, joka oli saanut samasta luokasta kolmosruusukkeen ja kävelytti Taraa Ingeborgin ja Pikin vierellä.

"Onnea vielä Ingeborg", Birgitta sanoi heidän mennessään.

Ingeborg hymyili samanlaista väheksyvää hymyä kuin Birgittakin. Onnea Ingeborg. Ingeborg ei tuollaisen kakaran onnitteluja tarvinnut mihinkään. Niillä ei voinut edes pyllyään pyyhkiä. Olisipa Birgitta ollut edes avoimen vihamielinen. Ingeborgin tallin, kartanon ja maathan hän halusi, eikä onnitella Ingeborgia siitä, että jälleen, tietenkin, ennustettavasti, Ingeborg ja Piki olivat tässäkin kilpailussa parempia kuin Birgitta ja Tara. 

"Kiitos. Tekin suoriuduitte hienosti tasoonne nähden", Ingeborg vastasi.
"Niin. Ehkä ensi kerralla tekin uskallatte kilpailla Pikin omassa luokassa, ettekä näissä helpommissa", Birgitta sanoi takaisin hampaansa jo melkein irvistyksenomaisesti paljastaen.
"Katsotaan. Onneksi Pikin ei tarvitse huhkia ylimmällä mahdollisella tasollaan ihan joka viikko niin kuin joidenkin sellaisten tammojen, jotka ovat jo ihan lopussa. Niitäkin näkee. Ei voittajina kuitenkaan."

Alentuvasti toisilleen hymyillen naiset saavuttivat Solgården Slottin rekan. Kumpikin ojensi hevosensa ohjat käsistään. Piki tervehti korvat hörössä Jönsiä. Se piti Jönsistä, ja Jöns olikin ratsastanut sillä paljon kun Ingeborg oli toipunut leikkauksestaan. Tara puolestaan suhtaui sitä vastaanottavaan Agnesiin väliinpitämättömästi. Ingeborg otti vielä ruusukkeen Pikinsä suitsista, ja saman teki myös Birgitta Taralle. Jönsillä ja Agnesilla oli kuitenkin hevosen käsittelystä likaantuneet kädet, joten heidän ei kannattanut antaa sattua arvokkaisiin kansainvälisten kilpailuiden ruusukkeisiin. 

Ruusukkeet kuuluivat säilytyslaatikkoon, jossa ne selviytyisivät takaisin kotiin Ruotsiin sileinä ja hienoina. Ingeborg oli jo laskemassa omansa laatikkoon, mutta pysähtyikin. Hän riisui kädestään valkoisen ratsastushansikkaaseen ja oli silittävinään Pikiä poskesta, sillä Birgittakin lähestyi laatikkoa. Ingeborgin parempi ruusuke saisi olla Birgitan surkeamman ruusukkeen päällä. Jos joku rypistyisi, se olisi Birgitan häviöruusuke. 

Birgitta laskikin kantamuksensa laatikkoon. Ai niin. Hänellähän olikin kaksi tuollaista. Kolmonen ja seiska. Ingeborgia harmitti, ja kun Birgitta kehtasi vielä hymyillä hänelle suoristettuaan selkänsä, hänen teki mieli räjähtää. Sen sijaan hän kävi laskemassa palkintonsa peittämään Birgitan typerät ruusukkeet ja palasi Pikin viereen. Tällä kertaa hän silitteli sitä oikeasti, sillä enää ei tarvinnut pelätä likaantumista. Valkoiset hansikkaansa hän työnsi turvaan taskuunsa. 

"Hieno tyttö", Ingeborg mumisi hevoselleen ja pyöräytti silmiään, kun näki Birgitan pussailevan vierellä omaa tammaansa rahvaanomaisesti. 
"Jöns!"
"Mitä?"
"Hoida Piki nopeasti kuntoon. Haluan vielä syömään, ja sinä saat tulla seuraksi."
"Heti."

Ingeborg kääntyi vielä silittämään Birgitan Taraakin. Se oli mukava tamma myös, vaikka sen omistaja olikin lapsellinen juoniva akka. Samainen akka katseli ovelasti paraikaa Jönsiä, joka suki Pikiä rivakasti. Hän kumartui kuiskaamaan jotain Agnesille, joka hillitsi nopeasti hymyyn pyrkivät suupielensä. Ingeborgia kiukutti moinen juoruilu, vaikka hän tiesikin Agnesin tietävän, ettei Agnesilla ollut oikeutta olla yhtään mitään mielipidettä siitä, mitä Ingeborg teki ratsastuskisojensa jälkeisenä iltana ja kenen kanssa.