Hyvää joulua, Glitter!

Svea oli ainoita yksityishevosten omistajia, jotka tulivat jouluaattoiltana hevostalleille. Edes Ingeborgia ei näkynyt missään, ja siihen aikaan työvuorossakin oli ainoastaan Björn, joka hädin tuskin poistui tallilta milloinkaan. Häntä Svea tervehti tallin ovilla

"Hei."
"Hei."

Seurasi pieni tauko, jonka aikana kumpikaan ratsastaja ei tiennyt, mitä sanoa. Kun he puhuivat, he aloittivat samaan aikaan.

"Tulin vain katsomaan --"
"Mitäs sinä, Svea--"

Svea hymyili. Björn ei.

"Tulin vilkaisemaan Glitteriä", Svea sanoi.
"Aha", Björn äännähti, ja kun Björnin tunsi, se ei ollut edes epäkohteliasta.
"Hyvää joulua."
"Mhm", Björn vastasi siihen, ja Svea tiesi, että Björnin kielellä se tarkoitti "kiitos Svea, ja oikein hyvää joulua sinullekin!"

Glitter oli jo omassa karsinassaan ja söi heiniään. Hevosista lähti rauhoittava tuoksu ja ääni, kun ne söivät. Glitter ja muut olivat saaneet näköjään leipää. Sitä oli ripoteltu niiden heiniin. Svea ei tehnyt mitään, vaan katseli vain hevostaan puolioven ylitse, ja hevonen katseli häntä. Jostain syystä Svean silmät pyrkivät kostumaan.

Miten olikaan mahdollista, että juuri Svea oli niin onnekas, että sai omistaa Glitterin? Glitter oli upea hevonen, jonka kanssa Svea sai kaikessa rauhassa opetella luottamaan taas hevosiin. Se mutusteli ruokiaan, katseli Sveaa välillä lempeillä silmillään ja vain oli läsnä. Oli kuin koko tallissa olisivat olleet vain Svea ja Glitter. Kun nuori nainen kylläkseen katseltuaan ojensi kätensä hevostaan kohti, Glitter otti heti kaksi askelta, jotka sen Sveasta erottivat, ja laski päänsä silitettäväksi.

Niin, niin. Sen lisäksi, että Glitter oli tallissa ollessaan tällainen höpönassu, kentällä ollessaan se oli tykki hevoseksi. Viimeksi viidestoista päivä Svea oli kilpaillut. Silloin oli ollut Cristmas Jumping Carneval, ja kullanvärinen, hieman ponimainen Glitter oli ollut yleisön suosikki luokassaan. Svea oli tiennyt tämän jo ennen omaa suoritustaan, ja oli ajatellut, että nyt heidän oli tehtävä kaikkensa tämän luottamuksen vuoksi. Samalla oli pelottanut. Sveaa pelotti vieläkin ihan joka kerta. Glitter oli sen sijaan hengitellyt kaikessa rauhassa vuoroaan odotellessaan, ja Svea oli keskittynyt täysin sen hengenvetoihin. Jonkin ajan päästä olo oli ollut ensimmäistä kertaa vuosiin esterataa odottaessa täysin luottavainen. Hän ja Glitter selviytyisivät kunnialla, ja heillä olisi kivaa. Svea ja Glitter vastaan maailma.

Voittoa ei ollut tullut, mutta kakkossija oli ollut hyvä sijoitus. Tärkeämpää Svealle oli ollut kuitenkin se rauhallinen tunne ennen suoritusta. Hän oli ollut täynnä uskoa tulevaan ja täynnä rauhaa. Sama tunne huokui nytkin Glitteristä, kun se otti rapsutuksia vastaan silmät kiinni iltaheinäntuoksuisessa linnan tallissa. Svean oli saatava siitä tunteesta tiukemmin kiinni...

Silloin Svean selän takaa kuului niiskaisu ja rykäisy. Hieman Svea hätkähti, vaikka hän ymmärsi katsomattakin, että se oli vain Björn.

"Tuossa", Björn sanoi ja ojensi jotain. Svea otti sen vastaan.
Se oli joulukortti. Siinä liinaharjainen hevonen veti rekeä. Tähdet taivaalla oli kullattu. Sen toisella puolella luki melko vanhanaikaisella kaunolla: "Hyvää Joulua! Svealle ja Glitterille. Björniltä."
"Kiitos", Svea sanoi heti, mutta Björn ainoastaan murahti ja lähti hiipimään sinne mistä oli ilmestynytkin.
"Kyllä hän kesyyntyy", Svea mumisi hiljaa Glitterille, joka ei virkkanut mitään.