Fawfulin ensimmäiset kilpailut

Jöns hymyili Ingeborg-rouvalle. Oltiin Laverderieressa, ja Ingeborg oli erittäin poikkeuksellisesti saapunut hevosten alueelle kalliissa matalakorkoisissa kengissään. Hänen vastaushymynsä oli huomaamaton, mutta Jöns huomasi kyllä heti tuon pienen liikahduksen rouvan suupielessä. 

Enempää ei kommunikoitu. Yhtäkään sanaa ei vaihdettu. Ingeborg seisoi hyvän matkan päässä ja oli katselevinaan hevostaan, Pikiä. Jöns puolestaan piteli Fawfulia ohjista. Hän ei ollut vain hoitavinaan sitä, ei vain olevinaan ratsastaja. Ingeborg oli ostanut Fawfulin Jönsiä varten, ihan vain hänen käyttöönsä, ja nyt oli viimein aika kilpailla sillä ihan ensimmäisen kerran. Fawful olisi voinut olla Jönsin ihan oma hevonen, jos Jöns olisi hevosen halunnut: sitä ei otettaisi häneltä milloinkaan pois. Jöns, vaikka hevosista pitikin, halusi olla Solgården Slottissa ja sen kilpailuseurueessa kuitenkin ihan muun kuin tuon kirjavan orin vuoksi. Solgården Slottissa asui Ingeborg, ja useimmiten hän lähti kilpailumatkoille mukaan ratsasti itse sitten Pikillään tai ei.

Kun Ingeborg ryhtyi kauempana juttelemaan Björnin kanssa varmaankin Pikin pian alkavasta luokasta, Jöns kääntyi kokonaan Fawfulin puoleen. Hän ei halunnut ärsyttää rouvaa tuijottamalla, ja piti hevonenkin tarkastaa vielä kerran korvista takakavioihin ennen kuin Jöns ihan pian nousisi sen selkään. Sitä paitsi Fawfulissa oli pitelemistä! Se puuskutti ja pörhisteli tavanomaiseen tapaansa. Sen piti saada osoittaa kaikille, että se oli suuri ja mahtava ori. Ehkä Birgitta tai Viveka olisi pelännyt sitä, mutta ei Jöns! Hän silitti sen kaulaa saadakseen sen rauhoittumaan niin ettei se ravaisi paikoillaan ja nosti satulasiipeä sen kyljeltä. Satulavyön kiristäminen ei ollut virkeän Fawfulin lempihommaa, mutta nyt oli aika tehdä se. Onneksi Jöns hoiti asian todella lempeästi ja vielä silitti hevosen kaulaa lohduttavasti uudelleen. Se oli Fawfulin mielestä mukavaa, vaikka mieluiten se olisi mennytkin näyttämään Pikille tai jollekin toiselle tammalle, millainen urho se oli. 

Jöns kävi läpi rauhallisesti sipaisten vielä Fawfulin suitsien kaikki remmit. Hän katsoi, että otsatukka oli varmasti hyvin otsapannan päällä. Käsi sipaisi kuvitteelliset pölyhiukkaset orin selän päältä ja sormet haroivat vielä kerran silkkisen hännän läpi. Sitten laskettiin jalustimet alas, päästettiin hevonen kiinnityksestään ja talutettiin se jakkaran viereen, sillä Jöns halusi säästää sen selkää. 

Fawful ohitti Ingeborgin, Björnin ja Pikin pörheänä ja niska tiukalla kaarella, vaikka Jöns piteli sitä hellästi pitkin ohjin. Silloin Ingeborg nosti katseensa hevosestaan Jönsiin vielä kerran. Rouva hymyili sillä kertaa kunnolla. 
"Onnea matkaan", Ingeborg muotoili suullaan.


Jöns ei voinut vastata rouvalle, sillä Björn katsoi häntä myös. Hän kuitenkin nyökkäsi rouvalle ja Björnille. Jönsin ryhti oikeni ennestään ihan itsestään. Kun rouva toivotti hänelle ja Fawfulille onnea, hänellä ja Fawfulilla ei voinut olla mitään muuta kuin hyvää onnea. Jo ennen lämmittelyyn menoa Jöns oli aivan satavarma, että hänen ja Fawfulin ensimmäisestä kilpailusta vietäisiin ruusuke kotiin. Ingeborg oli huomannut hänet tänään, ja Ingeborgin huomion saaminen oli miljoonia ja miljoonia kertoja vaikeampaa kuin yhden hassun luokan voittaminen varsin hyvällä hevosella. Jönsin sydän hakkasi jännityksestä, mutta ei Fawfulilla kilpailemista kohtaan.