Helppo ruusuke

Sana oli ollut koko kesän kovin huolissaan Boogiesta. Tyttöparka ei uskaltanut kilpaillakaan. Se oli peruja siitä kerrasta, kun Boogie oli ontunut kilpailuissa. Siihen olivat Sanan motivaatio ja rohkeus loppuneet. Björn tiesi sen, ja oli yrittänyt tukea Sanaa: vakuuttaa, ettei Boogiessa ollut mitään vikaa. Siitä huolimatta oli kestänyt tähän asti, että Sana uskalsi yrittää uudelleen.

Björn oli harjaamassa Paita illaksi kuntoon, viettämässä viimeinkin aikaa kahden oman hevosensa kanssa, kun Sana tuli hänen juttusilleen. Se ei haitannut. Kenen tahansa toisen ilmaantuminen olisi ärsyttänyt yksin viihtyvää Björniä, mutta Sana oli eri asia. Sana oli herttainen. Jos Björnillä joskus olisi oma tytär, vaikka varmastikaan ei ikinä olisi, toivottavasti hänestä tulisi samanlainen kuin Sana.

"Björn..." Sana aloitti empien ja tervehti Paita tarjoamalla sille kätensä.
"Mhm?" Björn rohkaisi, mutta ei katsonut enää Sanaa.

Hetki kului hiljaisuudessa. Björn harjasi hevostaan, parasta ystäväänsä maailmassa. Sana rapsutteli sen kaulaa, eikä osannut sanoa asiaansa. Björniä ei haitannut. Sen kun rapsutteli. Pai piti Sanasta, eikä Sana ikinä käynyt Björnin hermoille.

"Mentäisiinkö yhdessä Maaseutu Championiin? Ihan kahdestaan?" Sana lopulta sanoi. "Sinä, minä, Boogie ja Pai."

Silloin Björn hymyili, mutta piilosta Pain takaa sitä ei nähnyt kukaan. Ihana kysymys! Björniä ei varsinaisesti huvittanut raahata Paita Suomeen jonkin pilipali-maalaiskilpailun takia, mutta Sanan takia hän tekisi sen. Ehdottomasti tekisi! Sitä paitsi kukaan ärsyttävä Ingeborgin asiakas ei lähtisi mukaan. Vain Björn ja Sana kahden, ja ehkä joku hoitamaan hevosia avuksi, vaikkapa Jöns: Jönsistä ei ollut harmia koskaan.

"Tietenkin", Björn vastasi kun sai ilmeensä ja äänensä kuriin.
"Saatte helpon ruusukkeen", Sana sanoi ääni helpotuksesta rentoutuneena.
"Siitä ei ikinä tiedä."
"Ne ovat tosi pienet kilpailut."
"Silti vain yhdet kilpailut, jotka mittaavat meidän kilpakuntoamme yhtenä päivänä", Björn muistutti lähinnä siksi, että Sana muistaisi tämän koskevan myös häntä ja Boogieta.
"Niin..."

Hetken Sana vielä rapsutteli Paita ja oli niin hiljaa, että Björn melkein unohti hänen olemassaolonsa. Paitakin väsytti. Se piti jalkojaan liian rennosti Björnin varassa, kun Björn puhdisti sen kavioita. Hänen piti muistuttaa hevostaan pukkaamalla sitä hellästi olkapäällään. Silti se ei muistanut kauaa seistä omin jaloin. No, sillä oli ollut taas pitkä päivä, ja se sai kaiken anteeksi: olihan se Björnin oma lapsi. Björnin rakas.

"Kiitos Björn", Sana sanoi lopulta. "Ja hyvää yötä."
"Hyvää yötä Sana", Björn vastasi. Hän olisi tallilla vielä pitkään. Yöheinien antamisen jälkeenkin hän jäisi vielä ja katselisi Paita. Maailmassa ei ollut mitään niin hienoa kuin Pai.