Jumalan kiitos, Boogie!

Sanalla oli mennyt niin huonosti viime aikoina Boogien kanssa. Kilpailuihin oli osallistuttu, ympäriinsä oli matkustettu, ja ennen kaikkea koko ajan oli kulisseissa treenattu, mutta kesä oli ollut siitä huolimatta hirveä. Mitä jos Sana ei osannut ratsastaa enää? Siitä hän ei selviytyisi. Tämän piti olla pelkkä vaihe. Tai mitä jos Boogie ei halunnut kilpailla enää..? Siitä toisaalta kyllä selviydyttäisiin. Boogien onnellisuus ja terveys olivat Sanalla aina etusijalla, ja jos hänen lemmikkinsä ei kilpailuista pitäisi, hän luopuisi niistä, vaikka se tekisikin kipeää.

Niissä ajatuksissaan Sana jätti välistä loppukesän kilpailut. Ehkä Boogie tarvitsi vain lepoa? Ehkä se halusi rentoutua Solgården Slottin kauniissa maastoissa. Sana kävi sen kanssa siellä ahkerasti. Suurimmaksi osaksi hän hölkkäsi Boogien kanssa Ingeborgin maiden metsissä, ja ihanaa se olikin. He katselivat kaukaa ketunpoikasia, ihailivat jokeen laskevaa puroa ja kuuntelivat linnunlaulua. Boogie oli ihan rento: Sana tunsi sen satulaan. Hän itse ei kuitenkaan ollut. Koko ajan takaraivossa takoi ajatus kilpailemisesta. Nytkö se oli ohitse? Mitä Sana tekisi? Miksi hän ratsasti? Levottomuus piti hereillä öisin ja pilasi Boogien kanssa vietetyn ajan päivisin. Voi Boogie...

Myöhemmin kesällä oli aika yrittää uudelleen. Isoihin kisoihin lähteminen oli liian iso kynnys. Hienot Ruotsin kisat jäisivät kokematta. Suomen puolella oli kuitenkin joku lasten kilpailun näköinen Maaseutu Champion. Sinne ei varmaan tulisi ketään oikeaa ratsastajaa nauramaan Sanalle ja Boogielle. Sinne voisi uskaltaa lähteä. Ehkä Sana pyytäisi Björnin turvakseen Pain kanssa, sillä Björn oli Sanalle aina mukava. Yksin oli aika pelottavaa mennä ulkomaille, edes Suomeen.

Sana hautoi ilmoittautumismietteitään kauan, mutta viime hetkellä, viimeisenä ilmoittautumispäivänä, hän todella ilmoittautui ja maksoi kilpailumaksun. Meni miten meni: nyt hän kokeilisi. Vielä kerran, Boogie!

Onneksi Sana ja Boogie kokeilivat. Boogie oli todella vain tarvinnut kesäloman, ja nyt se voitti luokkansa helposti. Björn ei hymyillyt onnitellessaan Sanaa, mutta hän ei hymyillyt koskaan muutenkaan. Kädenpuristus oli Bjönrmaisen lämmin, ja Sana tunsi olonsa viimein rauhalliseksi. Kiitos, Boogie, Jumalan kiitos!