Ehkä saksalainen valmentaja..?

Birgittaa puolittain harmitti. Puolittain häin oli hyvin ylpeä. Tara oli tehnyt hienon suorituksen Equestrian Gymkhana Stakesin kouluratsastuksen PSG-luokassa. Se oli tullut Birgitan kanssa luokan toiseksi 83,044 prosentilla, mikä oli mahtava tulos ratsukon senhetkiseen kuntoon ja valmistaviin harjoituksiin nähden. Luokan voittajakin oli Kozlov, jolla Birgitta tiesi olevan huomattavasti enemmän kokemusta isoista kilpailuista kuin Birgitalla itsellään oli. 

Silti. Hopeanvärinen keskusta Taran ruusukkeessa oli niin himmeä, niin vaatimaton, kun vertasi kullanväriseen. Mitä Birgitta olisi voinut tehdä paremmin? Olisiko Tara voinut tehdä jotain paremmin..?

Kauempana Björn harjasi hevostaan Paita. He olivat hävinneet Birgitalle ja Taralle samassa luokassa, mutta sijoittuneet silti ruusukesijoille. Björn oli luonnostaan vihaisen näköinen koko ajan, mutta hän silitteli hevostaan niin lempeästi, että hänen täytyi olla hyvin tyytyväinen. Hyvin tyytyväinen häviöön. Björn vaati itseltään ja Pailta vähemmän kuin Birgitta itseltään ja hevoseltaan, ja oli siksi onnellisempi. 

Vähän matkan päässä vasemmalla Birgitta näki Vivekan: parhaan ystävänsä. Viveka oli jo ratsastanut luokkansa, valvonut Månsia hoitamassa hevostaan ja hänellä oli nyt aikaa tuoda kahvia, jota hän kantoi kahdessa pahvimukissa. Birgitta heilautti kättään ja silitti taas Taraa, jota Måns samalla loimitti. Ärsytti, kun Månskin oli sellainen sählä. Oikein sohi sillä loimella ja häiritsi Birgittaa. 

"Olen niin ylpeä teistä!" Viveka sanoi jo monen askeleen päästä, vaikka oli onnitellut Birgittaa jo heti hänen suorituksensa jälkeen. "Terve, Tara! En tuonut sinulle mitään!"
Månsin Viveka jätti huomiotta. Ei sitä selkäännousujakkaroitakaan tervehditty.
"Tara meni tosi hienosti", Birgittakin sanoi ja pakotti kasvoilleen hymyn ottaessaan kahvikupin vastaan. Taas hänen kätensä kosketti Taran kaulaa. Eivät Birgitan kovat vaatimukset sen syytä olleet.
"Ensi kerralla tulee kullanvärinen keskusta ruusukkeeseen", Viveka vakuutti silmät loistaen ja kosketti hänkin Taran kaulaa.
"Saa nähdä..."
"Måns voisi nyt pistää vauhtia", Viveka komensi.
"Tietenkin", selkäännousujakkara vastasi ja kiiruhti siirtymään takaisin Taran toiselle puolelle suoristamaan sieltäkin viimeiset rypyt sen kalliista loimesta.
"Aina se on jaloissa pyörimässä..." Viveka huokaisi.
"Niin..."

Månsin ärsyttävän hidas ja sohiva loimitus ei onneksi haitannut Taraa. Tara oli siitä ihmeellinen, että se taisi jopa tykätä Månsista Birgitan suureksi harmistukseksi. Lopulta Måns kuitenkin kiirehti auttamaan Ingeborg-rouvaa, jonka ympärillä toinen Solgården Slottin selkäännousujakkaroista, Jöns, jo pyöri. 

"Voiko Tara hyvin?" Viveka kysyi. "Voitko sinä Tara hyvin?"
"Siinä olisi vielä virtaakin."
"Otettaisiinko someen vielä kuva sen kasvoista ja ruusukkeesta?"
"Juodaan ensin kahvit. Mitä luulet, Viveka: pitäisikö meidän vahtaa valmentajaa?"
"Hmm. Tuntuu siltä, ettette te edisty Björnin valmennuksessa ihan potentiaalinne mukaan..."
"Ehkä joku saksalainen valmentaja..?"
"Venäläisilläkin on ollut upeita valmentajia. Voisivat samalla katsoa Taran ja Ninjan ruoka-asiatkin kuntoon."

Niin, Viveka oli Birgitan paras ystävä. Birgitta hymyili viimein aidosti. Se, että Viveka mietti sekä Taran että oman hevosensa ruokinta-asioita, tarkoitti, että jos Birgitta ja Tara vaihtaisivat valmentajaa, Viveka ja Ninjakin vaihtaisivat. Tietenkin vaihtaisivat! Birgitta, Tara, Viveka ja Ninja tekivät kaiken yhdessä. Jotenkin Birgittaa ei enää harmittanut, vaan hän oli pelkästään ylpeä itsestään, ihanasta tammastaan ja hienosta hopeakeskustaisesta ruusukkeestaan. Ensi kerralla keskusta todella olisi kultainen, ja ensi kerralla häntä, Vivekaa ja heidän hevosiaan olisi valmentanut joku Björniä paljon parempi saksalainen tai venäläinen valmentaja: vaikka sen Kozlovin valmentaja. Kozlov ei nimittäin pystyisi maksamaan sellaista summaa kuin Birgitta ja Viveka pystyisivät.

Naisten vierellä Tara nyppi tyynenä heinää verkostaan. Se, raukka, ei taaskaan tiennyt, mitä sen pään menoksi suunniteltiin.