Kaikki pitää tehdä itse

Ninja oli Solgården Slottin hienoin hevonen. Silti kukaan ei huomannut sitä. Guldholm Summer Festivalin kenttäratsastusluokasta oli nimittäin tullut Birgitan ja Ingeborgin taistelukenttä. Pykälää matalammalla tasolla kilpaileville Vivekalle ja Ninjalle ei riittänyt siis lainkaan huomiota, ei edes Vivekan parhaalta ystävältä, Birgitalta, jonka koko energia meni Ingeborgin peittoamisen manifestointiin. Måns oli hälytetty huolehtimaan Birgitan Tarasta ja Jöns Ingeborgin Pikistä, ja kun Agnesilla ja Björnilläkin oli hevonen mukana, ketään ei riittänyt Vivekan avuksi Ninjan kanssa.

Se oli syvältä se! 

Tästäkö kurasta Viveka maksoi? Solgården Slottin vuokramaksut olivat huikeita, joten palvelukin oli aina sopivaa vaikka kuninkaalliselle. Nyt ei mikään kuitenkaan toiminut. Viveka joutui etsimään puhelimensa ja SOITTAMAAN Agnesille, että järjestäisi jonkun laittamaan Ninjan kuntoon ja vähän äkkiä. Kukaan ei päivystänyt odottamassa, että josko Vivekalla olisi jokin hätä. Onneksi Agnes sentään vastasi heti ja soitti saman tien ilmeisesti Björnille, sillä tämä ilmestyi saman tien hoitamaan Ninjaa ratsastuskuntoon omaan tuppisuiseen ja jäyhään tapaansa. 

Noh. Sentään Viveka ehti rentoutua edes hetken. Kun Björn huhki Ninjan kimpussa helteessä, Viveka istahti retkituoliin sen pään viereen Solgården Slottin rekan luomaan varjoon ja avasi pienen Fantan kylmälaukusta. Sekin piti itse sieltä etsiä, kun ei kukaan ollut tullut edes kysymään, oliko Vivekalla jano. Hänellä oli rentoutuessaankin kiireitä, sillä jonkunhan piti vahtia, että Björn hoiti työnsä kunnolla. Ja ihan hyvältä miehen toiminta näytti. Hän oli vihaisen näköinen tarjotessaan Ninjalle kuolaimia, mutta niinhän Björn aina. Silti hän silitti hellästi Vivekan tamman kaulaa, kun se suostui ottamaan kuolaimensa. Silityksiä Ninja sai myös kun satula oli selässä ja kun vyö oli kiristetty, ja välissäkin ihan muuten vain.

"Onko hyvä?" Björn sitten töksäytti, kun oli mielestään valmis.
"Kelpaa", Viveka vastasi.
"Mhm", Björn urahti ja kiisi pikaisin askelin oman hevosensa, Pain suuntaan. Pitäisikin muistaa sanoa Agnesille, että sanoisi Ingeborgille, että Björn ei edes kysynyt, tarvitsisiko Viveka vielä jotain. Ei hän kyllä varsinaisesti tarvinnut, mutta olisi hän toki jotain keksinyt.

On se tosiaan raskasta, kun kaiken joutui taas kerran tekemään ihan itse. Viveka katseli arvioivasti kynsiään, rapsutti aina välillä hevosensa leukaa ja odotti. Kukaan ei ollut edes seuraa pitämässä. Jos hänellä ja Ninjalla ei menisi putkeen, se oli kyllä Solgården Slottin ala-arvoisen henkilökunnan syytä.