Jönsin harhautus

Svea silmäili salaa Jönsiä, joka tarkasti Glitterin yllä olevia varusteita. Jöns oli komea. Hänellä oli juuri sellainen kihara ja vähän vallaton tukka, josta Svea piti. Tai oikeastaan hän taisi pitää siitä vain siksi, että se kasvoi Jönsin päästä. 

Toki Svea oli tuntenut Jönsin jo kauan. Vasta vastikään hän oli kuitenkin huomannut, miten hauskan näköinen Jöns oli. Hän oli myös ystävällinen, ja sitä ei voinut sanoa ihan kaikista, jotka tapasivat käydä Solgården Slottista. Svea piti myös siitä, miten kätevä Jöns oli: miten hän tuosta noin vain sai huolehdittua Sveankin hevosesta siinä samalla kun piti huolta Ingeborg-rouvan hevosista, vaikka Glitteristä huolehtiminen ei edes ollut Jönsin vastuulla kilpapaikalla tai muutenkaan. 

"Okei", Jöns hengähti suoristaessaan selkänsä viimeisen kerran ja tuoksui hyvältä niin lähellä Sveaa. Hän oli tarkastanut vielä Glitterin kaviotkin. Vaikka hevonen oli Svean, Ingeborg-rouva oli tarkka siitä, että kaikilla, Sveallakin, olisi aina mahdollisimman turvallinen ratsastus. Rouva itse ei missään tapauksessa tarkastanut hevosia, vaan määräsi Månsin, joskus Jönsinkin, siihen hommaan.
"Okei. Glitter on valmis. Oletko sinä?"
"Joo."

Jöns muodosti heti hansikoiduista käsistään kupin, johon Svean tuli laskea jalkansa. Hän tunsi lennähtävänsä hyvin kevyesti Glitterin selkään. Jöns oli vahva. Jöns piteli jalustintakin niin että Svean oli helppo pujottaa saappaansa kärki siihen. Vihoviimeiseksi, kun oli jo päästänyt Glitterin irti riimustaankin, Jöns vielä silitti nopeasti sen kaulaa ja mutisi jotain.

"Mitä?" Svea kysyi.
"Toivotin sille onnea matkaan."
"Vain sille?"
"Sinulle ei tarvitse", Jöns hymyili ja oli samassa kääntynyt pitämään huolta rouvan hevosesta, Pikistä.

Vai ei tarvitse... Sveaa hymyilytti, kun Glitter tuuditteli häntä käynnissä kohti  7Oaksin maastoesterataa. Pitiköhän Jöns häntä hyvänä ratsastajana? Ainakin hän piti Glitteriä hyvänä hevosena. Pitiköhän Jöns erityisesti ratsastavista tytöistä? Ainakaan Jöns ei tykännyt Vivekasta tai Birgitasta. Voisikohan Jöns tykätä Sveasta?

Svea eli vielä huimaavissa päiväunissaan, kun lähtölupa annettiin, ja silloin hänen sydämensä tuntui jäätyvän, putoavan hänen lävitseen kosteaan maahan ja hajoavan siruiksi. Apua! Nytkö jo? Svea oli unohtanut jännittää! Hermoilu oli jäänyt välistä! Ja nyt se kamala tunne iski häneen niin voimakkaasti yhdellä kertaa, että hän ei tuntenut hansikkaidensa läpi edes ohjia, joita piteli!

"Älä pudota minua", Svea aneli nopeasti Glitteriltä ja nosti laukan.

Sveasta tuntui samalta kuin niissä unissa, joissa karhu jahtasi häntä. Glitter ei ollut jotenkin tarpeeksi nopea. Se jäisi jälkeen kaikkien muiden ajoista! Se hyppäisi liian matalalle ja rämähtäisi päin estettä! Tai se hyppäisi liian korkealle, liukastuisi ja tappaisi tai vammauttaisi heidät molemmat! Svea jo melkein näki heidät makaamassa kaikki kuusi jalkaa murtuneina liukkaalla nurmella!

Glitter oli kuitenkin vanha konkari hyppyhommissa. Niin kuin sille oli tyypillistä, se venytti hieman kahta viimeistä askeltaan, jotta se osuisi täsmällisesti sopivaan ponnistuspaikkaan. Se tunsi, miten Sveaa pelotti, mutta se oli Svean paras ystävä ja tunsi emäntänsä. Se voisi hypätä, ellei Svea erikseen kieltäisi, eikä Svea kieltänyt. Se ponnisti rauhallisesti, liisi yli esteen hallitusti ja kauniisti ja laskeutui kepeästi koskettaen maata ensimmäisenä vasemman etujalkansa kärjellä. Hyvin rauhallisin ottein se kuunteli ohjausta ja antoi Svealle kokonaisen askeleen verran aikaa koota itsensä. Sitten se sai ohjeet uudesta suunnasta ja laukkasi tyynenä hieman vasemmalle kaartaen.

Kuten aina, ensimmäinen hyppy oli pahin, toinenkin vielä aika kamala, mutta sitten Sveasta alkoi tuntua hyvältä. Ei Glitter häntä pettäisi, vaan auttoi aina. Jönsistä ei aina tiennyt, mutta Glitteristä tiesi. Vauhtikin oli vain tuntunut liian hitaalta, kun pakokauhu oli kasvanut: ihan hyvää se oikeasti oli. Neljännen esteen kohdalla oli jo ihan mukavaa, ja viidennen jälkeen todella hauskaa. Svea paitsi pelkäsi, myös rakasti hyppäämistä!

Svean ja Glitterin kesken radan löytynyt yhteistyö siivitti heidät lopulta sijoituksille kenttäratsastuksen kokonaispisteissä. Ja Jöns -- no, Jöns ei sitä huomannut, sillä kun Svea unelmoi hänen tietämättään hänestä lähtömerkkiin asti ja taas radan jälkeen, Jöns oli aloittanut taas uuden toivottoman yrityksen saada oman rakkaansa huomio.